Päätöksenä Saksa
Kun päätös oli tehty ja kaikki päänsisällä suunnitellut asiat olivat muuttuneet todeksi, tuli pieni paniikki. Oli todella vähän aikaa “sisäistää” asia. Mutta mitä lähemmäksi lähtöpäivää ollaan tultu, sitä paremmalta ajatus on tuntunut.
Yksinkertaisesti mun ja äidin jaksaminen ainakaan psyykkisesti ei olisi kestänyt ensi talvea. Huoli mun etenemisestä on niin valtava, että on todella raskasta miettiä päivästä toiseen missä ja miten päästään nyt treenaamaan. Homma alkoi jo mennä valmentajashoppailuun, joka ei tietenkään ole hyvä asia. Silloin kun hankalat asiat pitkittyvät, tulee olo että “ihan sama”.
Pitkä tietämättömyys Wellun jalasta sai myös meidät aivan loppuun. Kerettiin jo miettiä, että mitä tehdään jos Wellu saa puolen vuoden sairasloman. Meidän koko arki ja mun uran jatkuminen on tuon hevosen ympärillä. Voitte kuvitella miten hyvältä tuntui kuukauden jälkeen mennä tarhaan ja koittaa jalkaa, kun se oli kylmä ja kuiva. Kaikki johtuikin vain kengityksestä -onneksi. Noh, onpa nyt ainakin tutkittu. Tässä tilanteessa on turha jossitella. Täytyy olla vain kiitollinen, että mitään jatkoon vaikuttavaa ei löytynyt.
Olen jo Kapu-ponin aikana sanonut äidille että “Siihen pitää pyrkiä, että kun aamulla herää ja lähtee töihin, niin saa vetää ratsastushousut jalkaan.” Jo silloin ajatus pääsystä ulkomaille valmentautumaan ja töihin talliin on ollut unelmissani. Tämä on mulle siis todella iso juttu kaikin puolin.
Ongelmilta ei varmasti vältytä. Mun on vaikeaa varmasti kohdata se, että virheitä tulee sattumaan vaikka yrittäisi parhaansa. Olen nimittäin todella tunnollinen ja vähän liian perfektionisti erityisesti hevosasioissa. Pelaan siellä oreista varsoihin ja kaikkea voi sattua.Pitää myös ymmärtää jo tässä vaiheessa, että tässä hommassa saa varmasti yliuuvutettua itsensä. Toivon itseltäni rohkeutta tehdä ja yrittää vaikka aina ei olisi niin helppoa. Toivon että osaan ottaa tästä matkasta kaiken irti kuitenkaan uuvuttamatta itsenäni ja mahdollisesti löytää paikka johon voi joskus palata.
Wellun ratsastettavuuteen täytyy puuttua. Just nyt se on ollut ok hyvä, mutta vaikeimmillaan se on liian vaikea. Haluan ammattilaisten apua sen suuongelmaan ja mun perusratsastukseen. Eli siis lähden hakemaan sieltä ihan vain perusjuttuihin tukea. Tietysti muilla hevosilla ratsastaminen siellä auttaa myös omaa kehittymistäni. Lisäksi lähden vahvistamaan englanninkielen taitoani, haha. Tallissa puhutaan suurimmaksi osaksi englantia, joten nyt on vaan pakko. Kesällä tulin ymmärretyksi, mutta täytyy myöntää, että vähän on nyt pitänyt opiskella sanoja mitä tallissa tarvitsee. Työporukka ja ilmapiiri kuitenkin vaikuttaa todella hyvältä, joten kielimuuri ei tunnu hirveän isolta.
Tuntuu siltä, että somesta ihmiset on saanut vähän semmoisen kuvan että lähden pois Suomesta treenaamasta, koska täällä ei mikään toimi. Ei, en ajattele niin. Minun tilanteeseeni ympäriltäni ei löydy juuri nyt tarvittavaa tukea. Kotivalmentajani Ypäjältä on tehnyt parhaansa ja yrittänyt auttaa. Mutta tänäänkin puhelimessa yhdessä todettiin, että tämä on paras ratkaisu juuri tähän hetkeen. Jätän taakseni myös kodin ja koulun, missä mulla olis just nyt hyvä olla, parhaan ystäväni joka juuri palasi monen kuukauden jälkeen Saksasta sekä kaikki valmennettavani. Hienosti kaikki ympärilläni olevat ihmiset ovat kuitenkin tsempanneet ja olleet onnellisia puolestani.
Wellu lähtee torstai-aamuna Tampereelle, josta jatkaa kohti satamaa. Minä hyppään junaan 8.53 ja lennän Vantaalta Arlandan kautta Dusseldorffiin. Huomenna kuitenkin keskitytään vielä hetki derivaattoihin ja yhteiskuntafilosofiaan, jonka jälkeen sanotaan heipat hetkeksi koulunpenkille.